Tuetut lomat

Tuetut lomat tarjoavat virkistysmahdollisuuksia niille, jotka eivät voi sairauden aiheuttamien esteiden, taloudellisten tai sosiaalisten syiden vuoksi käyttää tarjolla olevia palveluja sellaisenaan. Lomilla voi rentoutua, tavata muita samassa elämäntilanteessa olevia, saada uusia virikkeitä ja osallistua yhteiseen ohjattuun toimintaan.

Kullakin lomaviikolla on mukana joko vertaisohjaaja koko lomajakson ajan tai Neuroliiton järjestötyöntekijä kahden päivän ajan lomajakson alussa. Käytettävissä on myös lomapaikan vapaa-ajan ohjaajapalvelut.

Lomat järjestetään yhteistyössä Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:n (MTLH) kanssa ja päätöksen tuetun loman myöntämisestä tekee MTLH.

Päivittäistä apua tarvitsevien on huolehdittava itse henkilökohtaisesta avustajasta. Kunnan myöntämän henkilökohtaisen avustajan majoituksen ja ruuat maksaa MTLH.

Lomatukea voidaan myöntää korkeintaan kahden kalenterivuoden välein. Jos hakijalle myönnetystä edellisestä lomatuesta on alle kaksi täyttä kalenterivuotta, on hakijalla karenssi.

Koronaepidemia ja tuetut lomat

  • Lomakohteissa noudatetaan viranomaisten ohjeita ja tehdään erityisjärjestelyitä, jotta lomailu on turvallista. Hygieniaan, turvaväleihin, ohjelmien järjestämiseen on muun muassa kiinnitetty erityistä huomiota. Lomalainen arvioi kuitenkin itse, voiko hän osallistua lomalle.
  • Lomalaisten tulee noudattaa lomalla turvallisuusohjeita: Noudattaa turvavälejä, pestä käsiä usein ja yskiä hihaan.
  • Lomalle ei saa osallistua flunssaoireisena ja loma tulee peruuttaa, jos sairastuu.
  • Mikäli lomalainen kuuluu vakavan koronavirustaudin riskiryhmään, hänen kannattaa keskustella hoitavan lääkärin kanssa, onko osallistuminen suositeltavaa.
  • MTLH tarjoaa lomalaisille maskit lomakohteissa (4 kpl/pv). Suositus koskee ensisijaisesti yli 12-vuotiaita.
  • MTLH pyrkii järjestämään yksin matkustaville lomalaisille majoituksen 1 hh.

Vuoden 2022 tuetut lomat

Neuroliitto tarjoaa MTLH:n kanssa vuodelle 2022 viisi tuettua lomajaksoa. Aikuisilta loman omavastuu on 5 vuorokaudelta 100 €. Alle 17-vuotiaat lomailevat maksutta. Näiden lomien haku alkaa lokakuun aikana!

Lomat lapsiperheille

  • Vuokatti: Vuokatin Urheiluopisto 6.3.–11.3.2022.
  • Kuopio: Kylpylähotelli Rauhalahti 9.6.–14.6.2022.
  • Leppävirta: Sport & Spa Hotel Vesileppis 12.6.–17.6.2022.

Lomat omatoimisille aikuisille

  • Mikkeli: Kyyhkylä 18.9.–23.9.2022
  • Kauhava: Härmän Kylpylä 2.10.–7.10.2022

Neuroliitto tarjosi vuodelle 2021 viisi tuettua lomajaksoa. Näiden lomien haku on päättynyt.

Hae lomaa viimeistään 3 kuukautta ennen loman alkua

Hae lomaa ensisijaisesti verkossa. Tästä pääset sähköiseen lomahakemukseen MTLH:n sivuilla. Sähköistä hakemusta ei voi palata täydentämään myöhemmin, eikä sitä voi tallentaa omalle koneelle. Ota sen sijaan talteen hakemuksesi tunnistenumero, joka on sama kuin hakemusnumero. Jos haluat täydentää hakemustasi myöhemmin, ota yhteyttä MTLH:on ja esitä tunnistenumerosi.

Jos et voi käyttää sähköistä hakua, tulosta postitettava hakulomake, täytä se ja postita MTLH:lle. Hakulomakkeen voit pyytää myös Neuroliiton järjestösuunnittelija Sirpa Vuorenmaa-Hiltonilta. Huomioi, että puutteellisesti täytettyjä hakemuksia ei käsitellä. Sirpa Vuorenmaa-Hilton neuvoo tarvittaessa hakulomakkeen täyttämisessä.

Lisätietoja

Neuroliitto ry
Sirpa Vuorenmaa-Hilton, järjestösuunnittelija
p. 0400 976 742 / sirpa.vuorenmaa-hilton@neuroliitto.fi

Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry
p. 010 219 3460
www.mtlh.fi

MTLH palvelee nettisivuillaan www.mtlh.fi myös chatissa arkisin klo 9–13. Chatissa he vastaavat yleisiin lomatoimintaa ja loman hakemista koskeviin kysymyksiin. Omaa lomahakemusta koskevia tietoja voit kysyä soittamalla 010 2193 460 (arkisin klo 9–13) tai lomat@mtlh.fi.