facebook pixel

Neuroliitto: Eduskuntavaalien 2023 viisi tärkeää teesiä

31.1.2023
Kategoriat: Uutinen

Uutista päivitetty 14.2.2023

Neuroliitto kirjasi ylös kuusi pitkäaikaissairaiden asemaan keskeisesti vaikuttavaa teemaa, jotka toivottavasti etenevät uuden eduskunnan käsittelyssä. Nyt on hyvä aika myös yhdistyksille aktivoitua vaikuttamaan oman alueensa ehdokkaisiin ja toisiin äänestäjiin.

  1. Hyvinvointialueet on tärkeää saada toimimaan optimaalisesti nopealla aikataululla, jotta riittävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut voidaan turvata kaikille.
  2. Asiakasmaksut eivät saa olla hoidon tai palveluiden este. Palvelu-, matka- ja lääkemaksukatot on yhdistettävä yhdeksi maksukatoksi, ja maksukaton tason on oltava samansuuruinen takuueläkkeen kanssa.
  3. Julkisen talouden kestävyydestä on huolehdittava hyvinvoinnin varmistamiseksi myös tulevaisuudessa.
  4. Rakennetaan talouskasvua investoimalla kaikkien työllisyyteen. Heikommassa työmarkkina-asemassa olevien työllistämiseen tarvitaan uusi tukimalli, joka huomioi paremmin yksilöllisen tuen tarpeen.
  5. Työsopimuslainsäädäntöä on uudistettava siten, että osa-aikatyön tarjoaminen osatyökykyisille on nykyistä helpompaa.

Vinkkejä vaalivaikuttamiseen yhdistyksille

  • Tutustu Neuroliiton vaalinostoihin ja laatikaa omia. Koosta vaaliteesit, joita hyödynnätte vaalivaikuttamisessa.
  • Vaalien alla asioihin vaikuttaminen on otollista, koska silloin on monia valmiita vaikuttamisfoorumeita. Vaikuttamisen kohteena voivat olla ehdokkaiden lisäksi myös vaaleista käytävää keskustelua seuraavat ihmiset paikallisessa tilaisuudessa, verkossa tai sosiaalisessa mediassa.
  • Vaikuttamisen keinoja ovat mm. vaalitapahtumiin ja vaalipaneeleihin osallistuminen tai jopa niiden järjestäminen yhdessä muiden yhdistysten kanssa, mielipidekirjoitusten kirjoittaminen paikallismediaan tai sosiaalisen median kanaviin, juttuvinkit paikallislehteen ja yksittäisten ehdokkaiden kontaktointi.

Eduskuntavaalien tärkeät päivämäärät

  • Varsinainen vaalipäivä sunnuntai 2.4.2023, äänestysaika klo 9–20.
  • Ennakkoäänestys kotimaassa 22.–28.3.2023
  • Kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy tiistaina 21.3. klo 16. Henkilö saa äänestää ennakkoon kotonaan, mikäli hänen kykynsä liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse kotimaan ennakkoäänestyspaikkaan tai vaalipäivänä äänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Äänestäjän on ilmoitettava halustaan äänestää kotonaan oman kuntansa keskusvaalilautakunnalle kirjallisesti tai puhelimitse. Keskusvaalilautakuntien yhteystiedot löydät osoitteesta Kuntien keskusvaalilautakunnat – Vaalit (vaalit.fi)