facebook pixel

Pieni ele -vaalikeräyksen lipaskeräys alkaa 29.5. EU-vaalien äänestyspaikoilla

20.5.2024
Kategoriat: Uutinen

Vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hyväksi järjestettävä Pieni ele -vaalikeräys alkaa 29.5.2024 EU-vaalien yhteydessä.

Lipasvahti pieni ele työssäänVapaaehtoiset lipasvahtimme keräyslippaan kera tapaat äänestyspaikallasi. Keräyksellä saadut lahjoitukset ovat entistäkin tärkeämpiä nyt, kun SOTE-järjestöjen tukia leikataan.

Lipasvahdeista suurin osa on itse vammaisia tai pitkäaikaissairaita. He huolehtivat vapaaehtoisina, että apua ja tukea on mahdollista saada muillekin. Monelle suomalaiselle keräykseen osallistuminen äänestämisen yhteydessä on pitkä perinne.

Mitä lahjoituksilla tehdään?

Lahjoitusten avulla saadaan monelle esimerkiksi vertaistukea sairauden tai vamman kanssa elämisen tueksi, apuvälineitä, avustajakoiria, kuntoutusta, piristystä elämään erilaisten tapahtumien avulla ja paljon muuta. Pieniltäkin kuulostavat asiat voivat olla avun saajalle merkittäviä, kuten vaikkapa uimalippu tai teatteriretki, jotka eivät omin rahoin olisi mahdollisia.

Myös Neuroliitto on mukana pieni ele -keräyksessä. Neuroliitto toimii multippeliskleroosia ja harvinaisia neurologisia sairauksia sairastavien ja heidän läheistensä hyväksi. Neuroliiton toiminnan ytimenä on samankaltaisia kokemuksia ja tarpeita jakavien ihmisten verkostoituminen ja vertaistuki.

Neuroliitto käyttää saamansa keräystuotot vastasairastuneille ja heidän läheisilleen jaettavan infopaketin tuottamiseen. Varoilla voidaan myös järjestää nuorten sairastuneiden vertaistapaamisia. Varoja voidaan käyttää myös sairastavien liikunnan edistämiseen mm. järjestämällä lajikokeiluja tai tuottamalla liikuntaa koskevia ohjeita.

Ilmoittaudu lipasvahdiksi mobiilipalvelun kautta

Keräyksessä on mukana 15 kotimaista vammais- ja terveysjärjestöä ja niiden yli 700 paikallisyhdistystä ympäri Suomen. Vapaaehtoiset lipasvahdit ovat kaivattuja ja tervetulleita mukaan. Kertaluonteisessa tehtävässä vahditaan lipasta ja tervehditään ja kiitetään lahjoittajia. Koska keräyspaikkamme on ainutlaatuinen, äänestyspaikka, emme pyydä lahjoituksia. Kunnioitamme näin vaalirauhaa. Uudet vapaaehtoiset lipasvahtimme ovat kokeneet tehtävän kivana ja sen koetaan vähentävän myös yksinäisyyttä.

Vapaaehtoisten lipasvahtien avulla lahjoitusten apu menee perille ympäri Suomen käytännön tasolla paikallisyhdistysten avulla. Vapaaehtoiseksi voit ilmoittautua omaan yhdistykseesi jäsenen mobiilipalvelun kautta. Jos tarvitset ohjeita sen käyttöönottoon, löydät ne täältä: neuroliitto.fi/mobiilipalvelu.

pieniele.fi