facebook pixel

Kuntoutusraha

Kuntoutusraha on tarkoitettu turvaamaan toimeentuloa siltä ajalta, kun henkilö osallistuu kuntoutukseen, eikä kuntoutuksen aikana pysty tekemään työtä.

Vastaus on tarkistettu 6/2024.

Työnantajani ei maksa palkkaa kuntoutuspäiviltä. Voinko saada jostain rahaa kuntoutuspäivinä?

Olen osallistumassa sopeutumisvalmennuskuntoutukseen. Työnantaja ei maksa palkkaa kuntoutuspäiviltä. Voinko saada jostain rahaa niiltä päiviltä, kun osallistun kuntoutukseen?


 

Voit saada kuntoutukseen osallistumispäiviltä kuntoutusrahaa Kelasta. Kuntoutusraha on tarkoitettu turvaamaan toimeentuloa siltä ajalta, kun henkilö osallistuu kuntoutukseen, eikä kuntoutuksen aikana pysty tekemään työtä.

Kuntoutus, jonka ajalta kuntoutusrahaa on mahdollista hakea, voi olla esimerkiksi Kelan järjestämää lääkinnällistä kuntoutusta tai sopeutumisvalmennuskuntoutusta. Kuntoutusrahaa voi hakea myös ammatillisen kuntoutuksen rahoittamiseksi.

Kuntoutusrahan hakemuksen liitteeksi tarvitset kuntoutuspäätöksen. Myös omainen voi saada kuntoutusrahaa niiltä päiviltä, jolloin hän osallistuu läheisensä kuntoutukseen sen ohjelman mukaisesti.

Kuntoutusraha lasketaan kuten sairauspäivärahan määrä. Se määräytyy yleensä verotuksessa todettujen työtulojesi mukaan. Osakuntoutusrahan määrä on puolet täyden kuntoutusrahan määrästä. Kuntoutusrahaa maksetaan kuudelta päivältä viikossa. Osakuntoutusrahaa voit saada sellaiselta kuntoutuspäivältä, joka kestää matkoineen vähintään neljä tuntia tai estää muutoin sinua tosiasiallisesti tekemästä työtä ja saamasta toimeentuloa.