Maailman MS-päivä 30.5.

Vuonna 2022 Maailman MS-päivää vietetään maanantaina 30.5. Kampanjan suunnittelu on käynnissä Neuroliitossa.

Vuonna 2021 Maailman MS-päivää vietettiin 30.5. Suomessa teemalla #SairaanHyväTyö. Voit vielä tutustua kampanjavideoiin alla.

Vertaistarinoita työelämästä

Et ole sairautesi kanssa yksin. Lue kolmen työssä käyvän MS-tautia sairastavan aikuisen tarinat.

Työnantajan ja koko työyhteisön tuki on tärkeää etenkin sairastavalle. Maria kertoo, miten työyhteisö on suhtautunut hänen sairauteensa. Lue aikuisten teho-osastolla sairaanhoitajana työskentelevän Marian tarina: ”Kukaan töissä ei pidä laiskana, jos olen uupunut sairauden takia”

Työelämässä kannattaa haaveilla juuri niin isosti kuin haluaa ja on tehnyt jo ennen diagnoosia. Hän päätti, ettei anna sairauden määritellä itseään työssä eikä sen ulkopuolella. Lue Helsingin kaupungilla tiimipäällikkönä työskentelevän Siljan tarina: ”Olen ensisijaisesti ammattilainen ja vasta toissijaisesti sairastava”

Työnantaja pystyy tukemaan sairastavan työntekijän työkykyä erilaisilla mukautuksilla, jotka voivat olla joskus hyvinkin pieniä. Tuomas kertoo, mitä ne esimerkiksi voisivat olla. Lue psykologina työskentelevän Tuomaksen tarina: ”Mukautusten avulla pystyn antamaan parhaan työpanokseni”.

Artikkelit ja oppaat

Lue oppaita ilmaiseksi Neuroliiton verkkokaupassa.

Tutustu myös työelämäaiheisiin artikkeleihin avainlehti.fi-portaalissa.

Maailman MS-päivää 2021 mukana tukemassa:alt=""