facebook pixel

Tutkimuspalat

Tutkimuspaloissa kerrotaan harvinaisia neurologisia sairauksia koskevista tutkimuksista. Palstaa toimittaa neurologian erikoislääkäri, dosentti Mari Auranen.

 

 

 

Harvinaistautien hoito kehittyy – esimerkkinä perinnöllinen amyloidi neuropatia

Perinnölliset polyneuropatiat eli monihermosairaudet (Charcot-Marie-Tooth, CMT) ovat yleisimpiä perinnöllisiä neurologisia sairauksia, joiden esiintyvyys on noin 1:2500. Tyypillisesti CMT on hitaasti etenevä, aiheuttaen aluksi alaraajojen kärkiosien lihasheikkoutta sekä tunnonalenemaa.

Sairauksien taustalla tiedetään olevan useita eri geenejä, ja Suomessa yleisimpiä perinnöllisiä neuropatioita ovat PMP22-geenimuutoksesta johtuva CMT tyyppi 1 ja GDAP1- geenin virheestä johtuva CMT tyyppi 2.

Naapurimaassamme Ruotsissa tavataan paljon perinnöllisen amyloidi-neuropatiaa (FAP, familiar amyloidosis with polyneuropathy). Maantieteellisestä läheisyydestämme huolimatta FAP sairaus on varsin harvinainen Suomessa. Viime aikoina Suomesta on kuitenkin löytynyt yksittäisiä, geenimutaatiota kantavia potilaita.

FAP johtuu geenivirheen pohjalta muuttuneen transtyretiini-proteiinin viallisesta toiminnasta. Transtyretiiniä tuotetaan maksassa, ja se huolehtii mm. kilpirauhashormonin kuljettamisesta verenkierrossa. Geenimuutoksen johdosta transtyretiini kertyy eri kudoksiin ja muodostaa amyloidi-materiaalia esimerkiksi ääreishermoihin, silmään, sydämeen ja munuaisiin johtaen näiden elinten etenevään vaurioitumiseen.

Sairauden tyypillisimpiä ilmenemismuotoja ovat ääreishermojen etenevä monihermosairaus eli neuropatia, etenevä sydämen ja maksan vajaatoiminta, autonominen neuropatia, joka oirehtii mm. verenpaineen voimakkaana vaihteluna ja huimauksena, sekä ruoansulatuskanavan oireet (ummetus, ripuli ja imeytymishäiriöt).

Sairaus puhkeaa yleensä aikuisiällä, tyypillisesti 40 ikävuoden jälkeen. Sairastumisikä ja oireiden vaikeusaste vaihtelevat paljon. Osa mutaation kantajista ei saa elinikänään lainkaan oireita. Vaikeaoireinen muoto taas voi ilman hoitoa johtaa kuolemaan noin 7−12 vuotta oireiden alkamisesta.

Sairauden täsmädiagnoosi edellyttää transtyretiinin geenivirheen tunnistamista ja amyloidin osoittamista kudosnäytteestä.

Yleisin transtyretiini-geenin muutos FAP-sairaudessa on aminohappo Valiinin muuttuminen Metioniiniksi (”Val30Met”). Tämä geenivirhe on ominainen tietyillä Pohjois-Ruotsin alueilla, joilla sitä kantaa jopa 2 % väestöstä. Ruotsissa sairastuneita on kuitenkin vähemmän kuin esimerkiksi Portugalissa, vaikka geenivirhettä esiintyy Ruotsissa huomattavasti Portugalia enemmän. Tämä johtuu siitä, että Ruotsissa geenivirhe ei ilmene sairautena yhtä usein. Myös ruotsalaisten sairastuneiden oirekuva on Portugalissa esiintyvään muotoon verrattuna lievempi. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että Pohjois-Ruotsin geenivirhe on peräisin samalta historialliselta geenimutaation kantajalta.

FAP on erityinen harvinaissairaus myös siinä mielessä, että siihen on olemassa sairauden kulkuun vaikuttavia, ja oireita hillitseviä hoitomuotoja. Hoitona käytetään maksansiirtoa, joka estää suurimman osan viallisen proteiinin synteesistä. Suun kautta annettavat tafamidi-kapselit sitovat muuttunutta transtyretiiniä ja niiden on osoitettu estävän polyneuropatian etenemistä. Ne ovat ensi linjan lääkkeitä Euroopassa lieväasteisen polyneuropatian hoidossa.

Aivan hiljattain FAP sairauden hoitoon on tullut uusia lääkkeitä, joiden vaikutusmekanismit pohjautuvat geeniterapiaan: geenimutaatio ”hiljennetään” käyttäen joko vialliseen geeniin sitoutuvia oligonukleotideja tai vialliseen lähetti-RNA:han sitoutuvia molekyylejä. Uusien lääkehoitojen tutkimustulokset ovat lupaavia, ja ne ovat hidastaneet polyneuropatian etenemistä.

Myös verkkaisesti etenevien perinnöllisten polyneuropatioiden osalta tehdään aktiivista tutkimustyötä, jonka tarkoituksena on tautimekanismeihin pohjautuvien hoitojen kehittäminen.

Lähde: Plante-Bordeneuve V: Transthyretin familial amyloid polyneuropathy: an update. J of Neurology 2018:265;976-983.