Yhdistykset yhdessä -kampanja tekee näkyväksi tärkeää työtä

Satavuotias Suomi juhlii teemalla Yhdessä. Neuroliitto tekee samassa hengessä jäsenyhdistystensä monipuolista työtä näkyvämmäksi Yhdessä yhdistyksissä -kampanjan avulla.  Kampanja on osa Suomi 100-ohjelmaa.

Tällä sivulla näet muutamia otoksia neuroyhdistysten arjesta ja juhlasta. Voit jakaa myös oman yhdistyksesi yhdessä tekemisen hetkiä sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #yhdistyksetyhdessä #neuroliitto #suomi100  tai lähettää niitä meille julkaistavaksi osoitteella info@neuroliitto.fi

 

Helsingin ja Uudenmaan neuroyhdistys osallistui Naisten kympille toukokuussa 2017. Osa jäsenistä juoksi ja osa toimi huolto- ja kannustusporukassa. Ryhmä myös valmistautui tapahtumaan yhdessä. Naisten Kymppi näytti, että porukassa toimiminen madaltaa kynnystä liikuntaan ja antaa tukea kaverille. Suureen massatapahtumaan osallistuminen oli myös osaltaan osoitus siitä, että yhdistys on mukana mainstreamissa eikä marginaalissa.

 

Pirkanmaan neuroyhdistys vietti perinteistä kesäjuhlaansa tänä vuonna Maailman MS-päivän kanssa samaan aikaan eli 31. toukokuuta. Yhdistysporukka kokoontui yhteen Nokian Alisjärven rantaan, perinteiseen Suomi-maisemaan. Yhdessäolosta ja kesäillasta nauttimisen lisäksi pelattiin tietysti jo legendaksi muodostunutta neurobingoa.

Satakunnan neuroyhdistyksen Hyvä Olo-kuoro on yhdessä tekemistä parhaimmillaan: se on terapeuttista, kuntouttavaa ja ennen kaikkea hauskaa. Yhdistys teki paljon verkostoitumistyötä ja keräsi itse rahat kuoron opettajan palkkaamiseen. Kuoro on täysin uutta ja erilaista toimintaa yhdistyksen pitkässä historiassa.

Etelä-Pohjanmaan neuroyhdistys kutsui perheet kokoon viettämään yhdessä päivää Wanhalle Markille, joka toimii eläinten vanhainkotina. Kaikki mukanaolijat vauvasta vaariin saivat rapsutella eläimiä ja tutustua vanhan talon miljööseen. Tämäkin yhteinen tapahtuma oli suunniteltu niin, että se on esteetön ja siihen voivat osallistua myös pyörätuolia käyttävät.

Logo