Valinnanvapaus on keskeinen osa meneillään olevaa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta. Sen tavoitteena on tehdä suomalaisista yhdenvertaisempia palvelujen käyttäjiä, sekä parantaa palvelujen tehokkuutta ja laatua. Paitsi palvelujen saatavuus, olennaista on myös niiden hinta.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksella pyritään tekemään kansalaisista yhdenvertaisempia sosiaali- ja terveyspalvelujen edessä, kaventamaan hyvinvointi- ja terveyseroja sekä luomaan aiempaa kustannustehokkaampi ja laadukkaampi palveluverkosto. Uudistus vain ei tahdo tulla valmiiksi.

Palveluntuottajat niin julkisella, yksityisellä kuin järjestösektorillakin ovat turhautuneita: omaa toimintaa joutuu kehittämään sokkona, päätöksiä ei synny ja epävarmuus alkaa käydä kalliiksi.

Moni iso ratas on kuitenkin jo pyörähtänyt liikkeelle, eivätkä muutokset välttämättä seisahdu, vaikka soteuudistusta ei kokonaisuudessaan vielä maaliin saataisikaan. Yksi tällainen uudistus on esimerkiksi henkilökohtainen budjetti. Sen kehittämisen oletetaan jatkuvan.

Enemmän palveluja, vähemmän ruuhkaa?
Suomalaiset sairastavat eri tavoin eri maakunnissa. Meidän terveyseromme näkyvät selvästi muun muassa siinä, miten paljon Kela maksaa terveysperusteisia etuuksia missäkin päin Suomea. Idässä ja pohjoisessa ollaan sairaampia kuin etelässä ja lännessä, myös vammaisetuuksin mitattuna.

Palvelujen tarjonta ja hinta vaihtelevat myös runsaasti paikkakunnittain. Kelan viimeisimmän tilaston mukaan esimerkiksi 45 minuutin yksilöfysioterapia maksaa edullisimmillaan 26 euroa ja kalleimmillaan 98 euroa. Joillain alueilla palveluja ei saa välttämättä edes rahalla: palveluntuottajia ei yksinkertaisesti ole.

Sote-uudistuksen myötä tilanteen pitäisi parantua. Asiakasmaksut verovaroin rahoitetuista palveluista olisivat kaikkialla samat. Kilpailun avaaminen toisi lisää palveluntarjoajia ja resurssit kasvaisivat. Uudistusta johtava alivaltiosihteeri Päivi Nerg on ennakoinut, että selkeimmin parannus näkyy ihmisten arjessa siten, että perustason terveydenhuoltoon pääsee nopeammin.

Silti: voiko 1.1.2021 jokaisessa maaseutukunnassa aidosti valita, minne menee hoitoon? Kun sote-palvelut järjestetään markkinaehtoisesti, väkisinkin toiset alueet ovat palveluntuottajille houkuttelevampia kuin toiset.

Vuosiomavastuut puhuttavat
Yksi olennainen työkalu valinnanvapauden mahdollistamisessa on asiakasmaksulain uudistaminen. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen on oltava kohtuullisia, jotta jokaisella on mahdollisuus saada tarvitsemansa palvelut. Laki on tällä hetkellä valiokuntakäsittelyssä. Siitä oli tarkoitus päättää vielä nykyisen eduskunnan voimin. Tämä on kuitenkin nyt epävarmaa.

Lain valmistelussa on kuultu myös potilasjärjestöjen näkemyksiä. Neuroliiton lakimies Anu Aalto on seurannut lain valmistelua tiiviisti ja kirjoittanut lukuisia lausuntoja ja kannanottoja eri työryhmille ja ministeriöille.

­– Kokonaisuutena lakiuudistus on minusta parannus entiseen. Pitkäaikaissairaiden ja vammaisten näkökulmasta siinä on kuitenkin yksi kohta, joka voi aiheuttaa kohtuuttomia tilanteita paljon sote-palveluita käyttäville. Se koskee omavastuuosuuksia ja maksukattoa, Aalto sanoo.

Nykyisin terveydenhuollon asiakasmaksujen maksukatto on 683 euroa, jonka täytyttyä asiakasmaksuja ei enää peritä. Maksuissa on lisäksi niin kutsuttu ”välikatto”, joka tarkoittaa sitä, että kolmen terveyskeskuskäynnin jälkeen maksukatto täyttyy, vaikka kokonaissummaa ei olisikaan saavutettu.

– Uudessa laissa välikatto poistettaisiin ja maksu perittäisiin jokaisesta lääkärillä tai hoitajalla käynnistä, kunnes saavutetaan tuo 683 euron raja. Tämä kasaa painetta alkuvuoteen, jolloin sote-palveluja paljon käyttävät kerryttävät kaikkia muitakin omavastuuosuuksia: lääkekorvausten ja Kelan matkakorvausten omavastuita, Aalto kuvailee.

Lääkekorvauksen vuosiomavastuu on 572 euroa ja Kelan matkakorvausten 300 euroa. Korkeimmillaan asiakas siis kerää alkuvuonna kasaan 1 555 euron omavastuuosuutta.

– Myönteistä on se, että maksukattoa kerryttäisivät uudessa mallissa myös hammashoidon kustannukset, sekä toimeentulotuella maksetut asiakasmaksut. Näin vuosiomavastuu täyttyy nopeammin.

Monta hyvää uudistusta
Aalto listaa useamman lakiesityksessä olevan myönteisen uudistuksen: Maksulliset palvelut kirjattaisiin jatkossa lakiin, muut olisivat maksuttomia – tämä on selkiyttävä uudistus. Maakunta seuraa maksujen kertymistä, ei asiakas itse – tämä helpottaa asiakkaan elämää. Myös maksujen alentamisesta ja perimättä jättämisestä on lakiluonnoksessa selkeä kirjaus.

– Lisäksi tehostetun palveluasumisen osalta lakiesityksessä edellytetään nyt ensi kertaa, että asukkaalle on jäätävä käyttövaraa, Aalto sanoo.

Aiemmin välttämättöminä kuluina on huomioitu ainoastaan vuokra ja lääkekustannukset. Aalto huomauttaa, että välttämättömiä kuluja on muitakin, kuten vaikka puhelinkulut tai kuntoutuksen asiakasmaksut. Uudistus on hänestä oikean suuntainen.

– Se, mikä minua arveluttaa on henkilökohtainen budjetti. Se on hyvä järjestelmä, mutta vaatii asiakkaalta paljon. Mitkä ovat sote-palveluita paljon tarvitsevan ihmisen kyvyt ja voimavarat pyörittää tällaista palvelupalettia, hän kysyy.

Palveluohjaukseen onkin Aallon mukaan panostettava paljon.

Yhdistysten näkemystä tarvitaan
Neuroliiton järjestösuunnittelija Ville Keskinen vastaa valtakunnallisesti paikallisyhdistysten ja jäsenistön edunvalvontatyöstä. Hän on ollut mukana sote-suunnittelussa asiantuntijajäsenenä, vammaispalvelujen edustajana Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä.

Keskistä mietityttää se, että päätöksenteon keskittyessä maakuntiin, paikallistuntemus ja kosketus etenkin erityisryhmien tarpeisiin häviävät päättäjien pöydistä. Yhdistysväki tuntee jäsenistön arjen. Heidän asiantuntemustaan tarvitaan.

 

– Järjestöpuoli on onneksi alkanut tiivistää rivejään. Eri maakuntiin on perustettu järjestöasiain neuvottelukuntia tuomaan kolmannen sektorin ääntä kuuluviin. Viranomaistahoille on tarjottava selkeä vastinpari neuvotteluihin ja suunnitteluun, Keskinen sanoo.

Taho, jossa Keskinen suosittelee Neuroliitonkin yhdistysväkeä aktivoitumaan, ovat maakuntien vammaisneuvostot. Siinä missä järjestöasiain neuvottelukunnissa on järjestötoimijoita perinneyhdistyksistä potilasjärjestöihin, vammaisneuvostojen agenda koskettaa nimenomaan pitkäaikaissairaiden arkea ja palveluja.

Logo