Syyskuu on Chiari-kuukausi

1.9.2018
Kategoriat: Uutinen

Syyskuussa nostetaan esiin Chiari-sairautta ja sairastavien tarinoita tietoisuuden lisäämiseksi.

Chiari on synnynnäinen rakennepoikkeavuus. Oireinen Chiari voi aiheuttaa merkittävää toimintakyvyn ja elämänlaadun heikkenemistä.

Yleisimmillään Chiari-rakennepoikkeavuudessa on kyse pikkuaivojen työntymisestä kallonpohjan aukon alapuolelle, joka johtaa pikkuaivokudoksen painumiseen sekä aivoselkäydinnesteen kiertohäiriöihin. Hoitamattomana sairaus voi kehittää selkäytimeen tai aivorungon alueelle selkäydinnesteen vapaan virtauksen estävän nesteontelon, syrinxin, ja pahimmillaan aiheuttaa pysyviä hermovaurioita tai halvauksen.

”Hakeuduin yksityisen neurologin vastaanotolle kovien päänsärkyjen vuoksi alkuvuodesta 2012. Päänsärkyjen katsottiin johtuvan migreenistä ja kokeilin useita erilaisia lääkityksiä. Reilun vuoden aikana kävin toistakymmentä kertaa lääkärissä, kun mistään ei tuntunut olevan apua päänsärkyihin ja oireet tuntuivat voimistuvan. Lopulta sain lähetteen pään magneettikuvaukseen ja kuvien avulla Chiari diagnosoitiin keväällä 2013. Etsin muutaman kuukauden ajan neurologia, joka tuntisi chiarin sairautena ja ottaisi kantaa, mistä voisin saada apua oireisiin. Löysin chiarin oirekuvan tuntevan neurologin yksityiseltä puolelta.”, kertoo Chiaria sairastava 25-vuotias nainen.

Lisätiedot

Suomen Chiari- ja Syringomyeliayhdistyksen nettisivut
Tietoa Chiarista Neuroliiton Diagnoosit-sivulla
Tutustu sairastavien tarinoihin

Logo