Pääkirjoitus 2/19

Liikunta soveltuvaksi jokaiselle

Liikunta-käsitteen takana on monta määrittelyä: terveysliikunta, arki- ja kuntoliikunta, erityisliikunta, soveltava liikunta, huippu-urheilu. Tärkeintä kuitenkin on, että ihminen liikkuu, sijoittuipa oma fyysinen aktiivisuus mihin kategoriaan tahansa. Liike on lääke: se tukee kuntoutusta ja kuntoutus tukee liikuntaa.

Meidän jäsenkuntamme liikunta on usein soveltavaa sorttia. Liikunnan ohjaaminen, tilat ja välineet vaativat soveltamista. Jo liikuntapaikalle pääseminen voi vaatia erilaisia järjestelyjä, esimerkiksi kulkemisen tai ympäristön esteellisyyden vuoksi.

Nämä ovat asioita, joista puhutaan liikunnan saavutettavuutena. Puhetta on pidetty jo parikymmentä vuotta, mutta yhä ne ovat monilta osin huomioimatta.

Soveltavan liikunnan palveluja suunnitellaan kunnissa usein yksipuolisesti eläkkeellä olevien tarpeisiin. Pääpaino on päivätapahtumissa ja niiden sisältökin on suunnattu ikäihmisille. Neuroliiton jäsenkunnassa on paljon työssäkäyviä, joilla ei ole mahdollisuutta osallistua liikuntaryhmiin päivisin. Toisaalta eläkkeellä olevissa on paljon työikäisiä ihmisiä, joita motivoi liikkumaan erilainen tarjonta kuin iäkkäämpiä.

Palvelujen järjestämisessä tulisikin huomioida paremmin erilaiset käyttäjäryhmät. Lisäksi mahdollisuus liikuntaan yhdessä vammattoman perheenjäsenen tai ystävän kanssa on tärkeää. Vamma ei saisi viedä liikkujaa eristyksiin muista.

Soveltavan liikunnan lajikirjo on huikean monipuolinen. Toivoisin, että tämä viesti saavuttaisi jäsenistömme entistä paremmin: ei ole lajia, jota ei voisi harrastaa, on vamma tai ei. Aina voi soveltaa. Liikuntaa ohjaavien henkilöiden lisäksi heitän viestikapulaa fysioterapeuteille ja lääkäreille. Innostakaa ihmisiä omaehtoiseen liikuntaan ja ohjatkaa oikean tiedon äärelle!

Kaikki eivät kuitenkaan halua liikkua. Tällöin pienikin arkiliikunnan lisääminen on jo hyväksi. Terveyttä edistävät myös arjessa tehtävät, fyysistä aktiivisuutta synnyttävät asiat. Imurointi, marjastus, koiran lenkittäminen, kauppareissut – kotoa ihmisten ilmoille lähteminen.

Liikunta ja liikkumisen helpottaminen sovelletusti vaatii monen päättäjän sitoutumista ja vastaamista lupauksiin, joita taas hutikuussa annetaan. Toivotaan, että soveltava liikunta ja sen mahdollisuudet nousevat esille vaalikentillä. Jos ei muuten, niin Neuroliiton ja sen jäsenien toimesta.

Liikunnallista kevättä – olkaa yhteydessä!

Riitta Samstén
erikoissuunnittelija, liikuntapalvelut
Neuroliitto ry

 

Ps. Neuroliitto haluaa innostaa jäseniään luontoon – se liikuttaa melkein itsestään. Liiton suojeluksessa olevan Iitu-Sääksen elämää ja muuttomatkoja voi seurata verkon välityksellä. Lisäksi jäsenyhdistyksemme ovat pistäneet pystyyn Iitu-luontopäiviä eri puolilla Suomea, yhdessä BirdLife Suomen oppaiden kanssa. Esteettömien luontopolkujen varrella tarkkaillaan kevätmuuttoa ja kuullaan kiinnostavaa tietoa ympäröivästä luonnosta. Tapaamisiin luontotapahtumissa!

Logo