Mitä et näe minusta – Maailman MS-päivä 30.5.

3.5.2019
Kategoriat: Uutinen

Toukokuussa tehdään MS-taudin näkymättömiä oireita näkyväksi ja Suomessa kampanjoidaan aihetunnisteella #mitäetnäeminusta. Kampanjoinnin tavoitteena on lisätä tietoisuutta MS-taudin näkymättömistä oireista sekä sairauden usein piiloon jäävästä vaikutuksesta elämän laatuun.

Tiesitkö, että maailmassa on noin 2,3 miljoonaa MS-tautia sairastavaa henkilöä. Suomessa heitä on n. 10 000. Sairastuneista kaksi kolmasosaa on naisia ja sairastuessaan he ovat noin 20–50-vuotiaita. Lähes jokaisella MS-tautia sairastavalla on oire, jota et näe.

Näkymättömät oireet aiheuttavat merkittävää haittaa

Esimerkiksi kipu, tiedonkäsittelyn ja pidätyskyvyn ongelmat ja uupumus kuuluvat sairauden näkymättömiin oireisiin, jotka vaikeuttavat elämää kotona, harrastuksissa tai työssä. Koska oire ei näy päälle, voi sen aiheuttama haitta olla vaikea ymmärtää. Ympärillä olevien ihmisten suhtautumisella on MS-tautia sairastavalle suuri merkitys. On hyvä myös muistaa, että jokaisella sairaus on omanlaisensa.

Kampanjan sivulle neuroliitto.fi/mmsp lisätään toukokuun aikana tietoa MS-taudin näkymättömistä oireista sekä sairastavien tarinoita.

Tapahtumia eri puolilla Suomea

Maailman MS-päivä osuu tänä vuonna helatorstaille 30.5., joten tapahtumia ja tempauksia järjestetään pitkin teemapäivän viikkoa 23 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Katso, mikä tapahtuma on lähinnä sinua ja piipahda paikalle!

Näytä tukesi ja aseta Mitä et näe minusta -kehykset profiilikuvaasi Facebookissa.

Logo