EU:n Vammaiskorttia voi nyt hakea

5.6.2018
Kategoriat: Uutinen

EU:n Vammaiskorttien haku aukesi Suomessa 4. kesäkuuta. Yhtenäisellä Vammaiskortilla ihmiset voivat Suomessa ja muissa EU-maissa todentaa vaivattomasti vammaisuutensa tai avustajan tarpeensa matkustaessaan esimerkiksi julkisilla kulkuneuvoilla ja osallistuessaan liikunta- ja kulttuuritapahtumiin. Vammaiskortti on vapaaehtoinen kommunikoinnin ja osallistumisen apuväline.

Korttia voi hakea jokainen, jolla on voimassa oleva päätös Kelan myöntämästä vammais- tai hoitotuesta. Uutta päätöstä ei kortin vuoksi tarvita. Suomessa Vammaiskorttiin oikeutettuja henkilöitä on noin 300 000.

EU:n Vammaiskortti maksaa 10 euroa. Korttia haetaan Kelan kautta. Lisätietoa kortista ja tarkat hakuohjeet löytyvät osoitteista www.kela.fi/vammaiskortti ja www.vammaiskortti.fi.

Logo